11/13/2013

Inman Aligner edistyy


Hei kaikille!  
 
Onkin vierähtänyt tovi siitä, kun viimeksi päivitin kuulumisiani. Tänään kävin hammaslääkärissä jälleen kontrollissa ja olen tällä hetkellä edennyt puoleen väliin tässä projektissa. Voi miten riemastuin, kun lääkärini kertoi, että kaikki on edennyt juuri niin kuin pitääkin ja kun tähän asti hampaitani on "työnnetty" eteen päin, että niille tulisi tilaa siirtyä, niin nyt alkaa hampaideni takaisin vetäminen. Tämä tarkoittaa siis sitä, että nyt rautojen etuosa on aivan hampaiden alareunassa ja toiseen etuhampaaseeni liimattiin muovinen pallo, joka pitää raudat paikoillaan. Näin hampaat ikään kuin vedetään suoraan riviin.

 

Tuntuu aika uskomattomalta, että puolet ajasta on jo takana ja tulokset ovat hyvät. Olin suoraan sanoen vähän huolissani, sillä en ole aina ihan pystynyt tuohon 16 tuntiin päivässä, minkä ajan päivässä rautoja tulisi käyttää. En silti flunssan jälkeen ole pitänyt päivääkään taukoa. Ehdottomasti suositan kuuntelemaan lääkärin ohjeita ja pitämään rautoja aina kuin mahdollista.

 

Etuhampaitani särkee aivan vietävästi mutta onneksi sain särkylääkettä. Hampaiden välien viilaus on kyllä aivan järjettömän karseaa, mitäs sitä kaunistelemaan, mutta varmasti kaikki kokevat senkin eritavalla. Ei siihen nyt pyörry sentään mutta ikävältä tuntuu. Mutta eipä mitkään plastiikkakirurgiset operaatiotkaan aivan kivuitta käy. Kauneuden tähden on kärsittävä. Niin ärsyttävää, että se on aivan totta eikä mikään klisee.

 

Olen tosi onnellinen siitä, että teen tämän viimeistään nyt. Sitten on ihanat hampaat toivottavasti loppuiäksi. olen kyllä aina ollut kova hymyilemään mutta tämän operaation jälkeen hymyilyttää kyllä kaksin verroin enemmän :)