9/17/2013

Rauta-aika 2


No niin, nyt on sitten kaksi viikkoa takana tätä lystiä ja kävin ensimmäisessä kontrollissa hammaslääkärilläni. Vielä ei merkittäviä muutoksia ole tapahtunut mutta hampaat tuntuvat jotenkin "irtonaisilta". Huoli pois, hyvät lukijat! Leegoni eivät ole tippumassa, ne vain liikkuvat kohti uutta kuria ja järjestystä :). Kontrollikäynnillä hampaideni välejä viilattiin, jotta hampaille tulisi enemmän tilaa kääntyä uusiin uomiinsa. Se vasta elämys olikin, joopa joo. No pain no gain. Mutta sain onneksi ikeniini pintapuudutetta ja se auttoi. Suuhygienisti samalla puhdisti värjäytymät hampaistani, joten nyt on kiva kun ei ole ikäviä pläkkejä hampaissa.


Tällä hetkellä hampaani hieman aristavat jo, erityisesti aamulla herätessä. Päänsärkyjä ei edelleenkään ole, eikä mitään muutakaan häiritsevämpää sivuoiretta. Flunssa on onneksi jo hieman helpottanut joten olo on ihan ok tällä hetkellä. Uskaltauduin viime viikolla ensi kerran kauppaan raudat suussa. Salaattitiskillä myyjä alkoi nauramaan mulle päin naamaa kun avasin suuni, joten se siitä sitten. Puhumaan en siis pysty mitenkään vakavasti otettavasti joten jätän rautojen käytön suosiolla lenkkipoluille ja kotiin.

Tällaista siis tällä kertaa. Ja jos joku miettii, että kaduttaako? Niin ei kaduta. Ei hetkeäkään, vaikka tuloksia ei vielä näy ja vielä on sarkaa jäljellä hamaan tulevaisuuteen. Olen varma, että tulokset puhuu sitten aikanaan puolestaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti